Bremenin soittoniekat

Olipa kerran maanviljelijä, jolla oli aasi. Aasi oli palvellut isäntäänsä uskollisesti monta vuotta, mutta alkoi nyt vanheta ja käydä päivä päivältä heikommaksi tekemään työtä. Isäntä alkoi miettiä sen lopettamista. Mutta aasi aavisti pahan ilman merkit ja lähti salaa tiehensä. Aasi aloitti matkansa kohti suurkaupunkia. "Siellä voin ryhtyä muusikoksi", se ajatteli.

Kuljettuaan jonkin matkaa aasi huomasi tien vierellä makaavan koiran, joka läähätti raskaasti. "Mikä hätänä?" kysyi aasi. "Voi! Isäntäni aikoi lopettaa minut, koska olen vanha ja heikko, enkä enää pysty olemaan hänelle hyödyksi metsästyksessä. Niinpä karkasin, mutta miten ansaitsen elantoni?" "Kuulehan!" sanoi aasi, "olen matkalla suurkaupunkiin ryhtyäkseni muusikoksi. Entä jos tulisit mukaan ja kokeilisit samaa?" Koira suostui, ja niin he jatkoivat matkaa yhdessä.

He eivät päässeet pitkälle, kun jo näkivät kissan istumassa keskellä tietä. Kissa uikutti surkeana. "Anteeksi, hyvä mirri", sanoi aasi, "mikä hätänä?" "Voi!" sanoi kissa, "Makaisin mieluummin rauhassa takan ääressä. Mutta emäntä haluaa, että vain juoksen ympäri taloa hiiriä jahtaamassa. Emäntäni ajoi minut ulos." "Voi", sanoi aasi, "tule ihmeessä kanssamme suurkaupunkiin. Olet hyvä laulaja ja voit menestyä muusikkona." Kissa ihastui ajatuksesta ja liittyi seurueeseen.

Ohittaessaan maatilan he näkivät kukon istumassa portilla ja kiekuvan täyttä kurkkua. "Bravo!" huudahti aasi, "sinä pidät todella mainiota meteliä. Mistä oikein on kyse?" "No", sanoi kukko, "kokki uhkaa katkaista kaulani ja keittää minut liemeksi sunnuntaina saapuville vieraille!" "Taivas varjelkoon miten hirveää!" huudahti aasi, "tule mukaamme, Herra Kukko. Niin on ainakin parempi kuin jäädä tänne odottamaan pään katkaisua! Sitä paitsi, kuka tietää? Jos osaamme laulaa yhdessä, voimme järjestää jonkinlaisen konsertin. Tule siis mukaamme." Ja niin kaikki neljä jatkoivat iloisesti matkaa yhdessä.

He eivät kuitenkaan päässeet suurkaupunkiin asti, kun yö jo saapui. He päättivät mennä metsään nukkumaan. Aasi ja koira asettuivat suuren puun alle, ja kissa kiipesi oksille. Kukko taas lensi aivan puun latvaan ajatellen, että mitä korkeammalla se istuisi, sitä turvallisempaa sillä olisi. Sitten, tapansa mukaan, ennen nukkumaanmenoa kukko katseli ympärilleen varmistaakseen kaiken olevan hyvin. Sattumalta kukko näki kaukana jotain hohtavaa ja huusi tovereilleen: "Lähistöllä täytyy olla talo, sillä näen valoa." "Jos niin on, meidän on parasta vaihtaa majapaikkaa, sillä yösijamme ei ole maailman paras", sanoi aasi. "Sitä paitsi", lisäsi koira, "en panisi pahakseni paria luuta tai lihanpalaa." Niinpä he kävelivät yhdessä kohti paikkaa, jossa kukko oli nähnyt valon. Lopulta he saapuivat talolle, jossa asui joukko rosvoja.

Aasi oli seurueen pisin, joten se marssi ikkunan luo ja kurkisti sisään. "Näen pöydän katettuna kaikenlaisilla herkuilla ja rosvoja istumassa sen ympärillä hauskaa pitäen." "Tuo olisi meille mainio majapaikka", mietti kukko. "Niin olisi", sanoi aasi, "jos vain pääsisimme sisään." Niinpä he neuvottelivat keskenään, miten pääsisivät taloon asumaan, ja lopulta he keksivät suunnitelman. He pitäisivät rosvoille ensimmäisen konserttinsa! Kiitokseksi he varmasti saisivat jäädä taloon asumaan.

Aasi asettui takajaloilleen ja nojasi etujaloillaan ikkunaan. Koira kiipesi aasin selkään. Kissa kiipesi koiran olkapäille ja kukko lensi vielä kissan pään päälle. Kun kaikki oli valmista, he aloittivat esityksensä. Aasi kiljui, koira haukkui, kissa naukui ja kukko kiekui. Meteli oli kauhea! Rosvot pelästyivät pahanpäiväisesti. He luulivat, että jokin kauhea kummitus oli hyökännyt heidän kimppuunsa, ja pakenivat niin nopeasti kuin vain pystyivät.

Talo oli nyt tyhjä joten matkalaiset asettuivat kodiksi ja söivät kaiken mitä rosvot olivat jättäneet jälkeensä. Kun he olivat kylläisiä, he sammuttivat valot ja kukin etsi itselleen mieluisan lepopaikan. Aasi asettui olkikasalle, joka oli pihalla, koira asettui matolle oven viereen, kissa käpertyi edelleen lämpimän takan eteen ja kukko lensi talon katolle. Koska he kaikki olivat rättiväsyneitä kuljettuaan koko pitkän päivän, he nukahtivat nopeasti.

Mutta rosvot tarkkailivat taloa kauempaa. Keskiyöllä he näkivät, että valot olivat sammuneet ja kaikki näytti rauhalliselta. He alkoivat miettiä, että olivat paenneet liian hätäisesti. Yksi heistä oli muita rohkeampi ja päätti mennä katsomaan, mitä oikein oli tekeillä. Rosvo astui ovesta sisään ja marssi päättäväisesti keittiöön. Hän haparoi ympäriinsä, kunnes löysi tulitikun. Hän sytytti tulitikun kynttilää varten ja näki kissan kiiluvat silmät sen valossa. Kissa puolestaan säikähti rosvoa niin, että hyppäsi rosvon kasvoille. Kissa sähisi ja raapi. Rosvo pelästyi kamalasti ja juoksi ovelle. Siellä koira puri häntä jalkaan. Kun rosvo pääsi pihalle, niin aasi puolestaan potkaisi tätä, ja kukko, jonka melu oli herättänyt, kiekui kaikin voimin.

Rosvo juoksi takaisin tovereidensa luo niin nopeasti kuin pystyi ja kertoi kaikille, kuinka kauhea noita oli päässyt taloon. Noita oli raapinut hänen kasvojaan pitkillä luisevilla sormillaan. Jokin oli piiloutunut oven taakse ja pistänyt häntä jalkaan. Pihalla seisonut hirviö oli lyönyt tätä nuijalla, ja itse paholainen oli istunut talon katolla ja huutanut: "Heittäkää se roisto tänne!"

Tämän jälkeen yksikään rosvo ei enää uskaltanut taloon. Mutta muusikot olivat lopulta niin tyytyväisiä uuteen majapaikkaansa, että asettuivat sinne asumaan, ja siellä he ovat, uskoakseni, vielä tänäkin päivänä.