Ahne koira

Eräänä päivänä koira löysi retkellään luun, josta tuli sille tärkeä aarre. Koira ymmärsi, että hänen löytönsä saattaisi kiinnostaa muitakin, joten se piti luun tiukasti suussaan. Se murisi jokaiselle vastaantulijalle varmistaakseen, ettei kukaan vain yrittäisi riistää luuta siltä pois.

Koira oli epäluuloinen ja vartioi luuta päiväkausia. Se kävi raskaaksi, joten koira teki suunnitelman. Koira veisi löytönsä metsän syvyyksiin ja piilottaisi luun huolellisesti. Silloin kukaan muu ei pääsisi siihen käsiksi. Koira voisi pitää aarteensa omana tietonaan ja nauttia siitä ilman pelkoa, että menettäisi sen.

Eräänä päivänä koira päätti toteuttaa suunnitelmansa ja lähti matkaan. Se saapui virtaavalle joelle, joka sijaitsi metsän edessä. Joen ylitti vanha puinen silta. Koira asteli varovasti sillan yli pidellen luuta edelleen tiukasti suussaan. Siltaa ylittäessään koira sattui vilkaisemaan alaspäin jokeen ja huomasi jotain vedessä. Se näki toisen koiran. Toisen koiran suussa oli vieläkin suurempi luu.

Koiran ahneus heräsi. Se murisi toiselle koiralle, yrittäen pelotella sitä pois. Toinen koira murisi takaisin. Koira oli varma siitä, että toinen koira yritti riistää myös sen luun. Kyseessä oli kuitenkin vain heijastus vedessä. Heijastus vastasi samalla tavalla.

"Tuo toinen koira ei saa voittaa!" ajatteli koira. Sitten se teki nopean päätöksen, haukkasi terävillä hampaillaan vedenpinnan heijastusta ja yritti viedä toisen koiran luun mennessään.

Mutta voi kauhistus! Samalla kun koira avasi suunsa puraistakseen, sen oma luu lipsahti otteesta ja putosi loiskuen veteen. Koira tajusi menettäneensä rakkaan aarteensa.

Pettyneenä koira jäi seisomaan sillan reunalle. Se katseli veden pyörteitä, joihin luu katosi. Koira oli oppinut kantapään kautta ahneutensa seuraukset.