Keisarin uudet vaatteet
 satu


Keisarin uudet vaatteet

Hans Christian Andersen

Olipa kerran keisari, joka välitti vain uusista vaatteistaan. Hän ei välittänyt kansalaisistaan, eikä edes teatteri huvittanut häntä. Ainoa asia, josta hän välitti, oli lähteä ulos ja esitellä kaikille uusia pukujaan. Hänellä oli puku päivän jokaista hetkeä varten.

Keisari asui suuressa kaupungissa, jonne saapui paljon vieraita ympäri maailmaa. Eräänä päivänä kaupunkiin saapui kaksi huijaria. He uskottelivat ihmisille olevansa kutojia ja väittivät voivansa valmistaa mitä hienointa kangasta. Heidän valmistamien vaatteiden värit ja kuviot olivat niin poikkeuksellisen kauniita, ettei yksikään joka olisi liian tyhmä tai virkaansa sopimaton, voisi nähdä niitä ollenkaan.

"Sen täytyy olla ihmeellinen kangas", mietti keisari. "Jos minä pukeutuisin tällaiseen pukuun, voisin selvittää, ketkä valtakunnassani eivät sovellu paikoilleen. Voisin erottaa älykkäät tyhmistä! Minun täytyy saada tämä kangas kudottua heti."

Keisari antoi suuren summan rahaa huijareille etukäteen, jotta nämä aloittaisivat työnsä viipymättä. Ensin huijarit asettivat kaksi kangaspuuta työhuoneeseensa. Sitten esittivät olevansa hyvin ahkeria tyhjillä kangaspuillaan. He pyysivät materiaaliksi mitä hienointa silkkiä ja arvokkainta kultakangasta. Kaiken he kuitenkin piilottivat ja työskentelivät tyhjillä kangaspuilla aina yömyöhään asti.

"Tahtoisin kovasti tietää, miten heidän työnsä sujuu", ajatteli keisari. Mutta hän tunsi olonsa hieman levottomaksi kun muisti, että se, joka ei sopinut virkaansa, ei voisi nähdä vaatetta. Mitä jos hän itse ei näkisi kangasta? Se tarkoittaisi että hän olisi tyhmä, mutta henkilökohtaisesti hän oli sitä mieltä, ettei hänen tarvinnut pelätä mitään sellaista. Silti hän piti viisaana lähettää ensin joku muu katsomaan, miten asiat oikein olivat. Kaikki kaupungissa olivat kuulleet kankaasta, ja kaikki olivat uteliaita tietämään, kuinka huonoja tai tyhmiä heidän naapurinsa olivat.

"Lähetän kunnianarvoisan vanhan ministerini kutojien luokse", päätti keisari. "Ministeri voi parhaiten arvioida, miltä kangas näyttää, sillä hän on älykäs, eikä kukaan ymmärrä virkaansa häntä paremmin."

Vanha ministeri meni huoneeseen, jossa huijarit istuivat tyhjien kangaspuiden ääressä. "Taivas varjele!" ministeri ajatteli itsekseen ja avasi silmänsä ammolleen, "En näe yhtään mitään". Ministeri ei kuitenkaan kertonut siitä mitään. Huijarit pyysivät ministerin peremmälle ja pyysivät, että hän ihailisi kankaan upeita kuviota ja värejä osoittaen kangaspuita, jotka olivat tyhjät. Vanha ministeri yritti parhaansa, mutta ei nähnyt kangasta sillä sitä ei ollut. "Voi hyvänen aika", hän ajatteli, "Olenko tosiaan näin tyhmä? En olisi koskaan uskonut, eikä kukaan saa tietää! Sovellunko edes virkaani? Ei, en voi sanoa ääneen, että en näe kangasta."

"No, etkö sinä sano mitään?" kysyi toinen huijareista, samalla kun tekeytyi kutomaan ahkerasti.

"Oi, niin kaunista, äärimmäisen kaunista", vastasi vanha ministeri tihrustaen silmälasiensa läpi. "Miten kaunis kuviointi, miten loistavat värit! Kerron keisarille heti, että pidän kankaasta erittäin paljon."

"Olemme iloisia kuullessamme sen", vastasivat kaksi kutojaa. He kuvailivat hänelle kankaan värejä sekä selittivät kummallisia kuvoita. Vanha ministeri kuunteli tarkasti, jotta voisi kertoa keisarille miltä kangas näytti, sillä hän ei nähnyt mitään.

Huijarit pyysivät lisää rahaa, silkkiä ja kultakangasta, joita tarvitsivat kutoakseen. Kaiken he jälleen pitivät itsellään ja jatkoivat työtä tyhjillä kangaspuilla.

Pian keisari lähetti toisen hovimiehen kutojien luo katsomaan, miten työ edistyi ja oliko kangas vielä valmis. Kuten vanha ministerikin, hän katseli ja katseli mutta ei nähnyt mitään, sillä mitään ei ollut nähtävissä.

"Eikö olekin kaunis kuvio?" kysyi toinen huijareista näyttäen kangasta, joka ei ollut olemassa.

”En ole tyhmä”, mietti mies. "Mutta en näköjään sovellu virkaani. Kukaan ei saa tietää!", joten hänkin kehui kangasta, jota ei nähnyt. "Se on upea!", niin kertoi myös keisarille itselleen.

Sana kiiri ja kaikki valtakunnassa puhuivat arvokkaasta kankaasta. Viimein keisari halusi nähdä sen itse, kun se oli vielä kangaspuilla. Useiden hovimiesten, mukaan lukien ne kaksi, jotka olivat jo olleet siellä, kanssa hän meni kahden viekkaan huijarin luo. Huijarit työskentelivät niin kovasti kuin pystyivät, mutta ilman lankaa.

"Eikö tämä olekin mahtava?" sanoivat kaksi vanhaa valtiomiestä, jotka olivat olleet siellä aiemmin. "Teidän Majesteettinne täytyy ihailla näitä värejä ja kuviota." Ja sitten he osoittivat tyhjiä kangaspuita, sillä he kuvittelivat muiden voivan nähdä näkymättömän kankaan.

"Mitä tämä on?" mietti keisari, "En näe yhtään mitään. Kauheaa! Olenko tyhmä? Olenko sopimaton keisariksi? Se olisi todellakin kauheinta, mitä minulle voisi tapahtua."

"Todellakin", hän sanoi kääntyen kutojien puoleen. "Kankaanne saa hyväksyntäni" ja nyökkäsi tyytyväisenä katsoen tyhjää kangaspuuta, sillä hän ei halunnut kertoa, ettei nähnyt mitään. Koko hänen seurueensakin katseli ja katseli, ja vaikka he eivät nähneet sen enempää kuin muutkaan he totesivat keisarille: "Se on erittäin hieno." Kaikki kehottivat häntä pukeutumaan uusiin vaatteisiin pian järjestettävässä suuressa kulkueessa. "Se on mahtava, komea, erinomainen", keisari kuuli heidän sanovan. Kaikki näyttivät olevan iloisia, joten keisari nimitti kaksi huijaria "Hovin kutojiksi."

Huijarit teeskentelivät työskentelevänsä koko yön ennen päivää jolloin kulkue järjestettäisiin ja polttivat yli kuusitoista kynttilää. Ihmisten tuli nähdä, että he olivat kovin kiireisiä saamaan puku ajoissa valmiiksi. He esittivät ottavansa kankaan kangaspuiden luota, työstivät sitä ilmassa suurilla saksilla, ompelivat neuloilla ilman lankaa ja sanoivat viimein: "Keisarin uusi puku on valmis."

Keisari ja kaikki hänen paroninsa tulivat saliin. Huijarit pitivät käsivarsiaan ylhäällä ikään kuin he pitäisivät jotain käsissään ja sanoivat: "Nämä ovat housut!" "Tässä on takki!" "Tässä on viitta!" ja niin edelleen. "Ne kaikki ovat kevyitä kuin hämähäkinverkko. Niin kevyitä, että ne pukiessa tuntuu melkein siltä kuin ei olisi mitään yllään; mutta juuri siinä piilee niiden kauneus."

"Totta todellakin!" sanoivat kaikki, mutta he eivät voineet nähdä mitään, sillä mitään ei ollut nähtävissä.

"Voisiko Teidän Majesteettianne nyt armollisesti riisuutua", sanoivat huijarit, "jotta voisimme avustaa Teidän Majesteettianne pukeutumaan uuteen pukuun suuren peilin edessä?"

Keisari riisui, ja huijarit teeskentelivät pukevansa uutta pukua hänen ylleen, palanen palaselta; ja keisari katsoi itseään peilistä joka puolelta.

"Kuinka hyvältä ne näyttävätkään! Kuinka hyvin ne istuvat!" sanoivat kaikki. "Miten kaunis kuviointi! Mitkä värit! Ihan loistava vaatekerta!"

"Olen valmis", sanoi keisari. "Eikö pukuni sovikin minulle ihmeellisesti?" Sitten hän kääntyi vielä kerran peilin puoleen, jotta ihmiset ajattelisivat hänen ihailevan vaatteitaan.

Kamariherrat, jotka kantoivat lievettä, ojensivat kätensä maahan ikään kuin nostaen sitä. He teeskentelivät pitävänsä jotain käsissään sillä he eivät halunneet muiden tietävän, etteivät he nähneet mitään.

Keisari kulki ylpeänä kulkueessa, ja kaikki, jotka näkivät hänet kadulla ja ikkunoista, huudahtivat: "Todellakin, keisarin uusi puku on vertaansa vailla! Miten pitkä lieve hänellä on! Miten hyvin se istuu hänelle!" Kukaan ei halunnut antaa toisten tietää, etteivät he nähneet mitään, sillä silloin olisi ollut sopimaton virkaansa tai liian tyhmä. Koskaan ennen keisarin vaatteita ei oltu ihailtu enempää kuin nyt.

"Mutta.. eihän hänellä ole päällään yhtikäs mitään!", huusi lopulta pieni lapsi yleisön seasta. "Hyvänen aika! Totuus tulee lapsen suusta", totesi lapsen isä, ja ihmiset kuiskivat toinen toisilleen sen mitä lapsi oli juuri sanonut. "Mutta.. eihän hänellä ole päällään yhtikäs mitään!", huusi viimein koko kansa. Keisari ymmärsi että he olivat oikeassa; mutta hän ajatteli itsekseen, "Minun täytyy kestää loppuun asti." Ja niin kamariherrat kävelivät entistä suuremmalla arvokkuudella, ikään kuin kantaen käsissään lievettä, jota ei ollut olemassa.

Keisarin uudet vaatteet
Suomentanut vapaasti mukaillen: Juhani Paaso

Alkuun Alkuun »

Kaikki sadut » | Suosituimmat sadut »

Aisopos » | Carlo Collodi » | Charles Dickens » | Charles Perrault » | Grimmin veljekset » | Hans Christian Andersen » | Joseph Jacobs »