Kettu ja kukonpoika

Eräänä iltana kauan, kauan sitten aurinko oli laskemassa ja useimmat linnut lensivät yöpymispaikoilleen. Viisas vanha kukko lensi puun oksalle mennäkseen nukkumaan.

Yhtäkkiä sen terävät silmät näkivät punaisen välähdyksen, vilauksen pitkästä nenästä ja valkopäisestä hännästä. Puun juurella seisoi kettu.

"Varmaankin olet kuullut upeat uutiset?" huusi kettu innostuneena.

"Uutisia, mitä uutisia?" kysyi kukko, jota hermostutti, koska se oli aina pelännyt kettua.

Kettu vastasi: "Metsän eläimet ovat pitäneet suuren kokouksen, jossa päätettiin, että tästä päivästä lähtien kaikki elävät keskenään ystävinä sovussa ja rauhassa. Voitko kuvitella? Olen niin onnellinen, että voisin halata sinua!"

"Miten hienoa, uskomattomia uutisia!" vastasi kukko. Sitten kukko venytti kaulaansa ja katsoi kauas puunlatvojen yli ikään kuin olisi nähnyt jotain kaukana.

"Odota hetki, luulen että näen jotain", sanoi kukko.

"Mitä? Mitä se on?" kysyi hieman huolestunut kettu.

"Tämä on uskomatonta, näköjään muutama suuri koira juoksee meitä kohti. He ovat varmasti kuulleet hyvät uutiset ja..."

Mutta kettu ei odottanut kuullakseen enempää, vaan juoksi pois niin nopeasti kuin pystyi.

"Odota!", huusi kukko. "Miksi juokset pois? Koirathan ovat nyt sinun ystäviäsi!"

"Niin, kyllä", vastasi kettu, "mutta tiedätkö, että on mahdollista, että he eivät ole vielä kuulleet uutisia. Ai niin, muistinkin juuri, että minulla on hyvin tärkeä tehtävä kotona. Jää hyvästi!"

Kukko hymyili leveästi, sillä hän tiesi huijanneensa metsän ovelinta eläintä, kettua. Niinpä kukonpoika hyppäsi takaisin oksalleen ja meni onnellisena nukkumaan.