Leijona ja kettu

Olipa kerran hyvin vanha leijona. Kun leijona vanhuuden myötä heikkeni, oli se niin hidas ettei saanut saalistettua ruokaa. Niinpä leijona kehitteli suunnitelman täyttääkseen vatsansa. Leijona päätti laskeutua luolaan ja teeskennellä olevansa sairas.

Leijona oli eläinten kuningas ja se julisti kaikille metsäneläimille olevansa huonovointinen. Leijona pyysi kertomaan jokaiselle olevansa yksinäinen ja kaipaavansa seuraa. Vierailijoita alkoikin kerääntyä luolan suulle jonottamaan. Yksitellen leijona otti heidät vastaan, mutta söi hyväntahtoiset vierailijansa kuitenkin suihinsa.

Eräänä päivänä viekas kettu tuli tervehtimään leijonaa. Se seisoi luolan ulkopuolella ja katseli tarkasti ympärilleen. Muiden eläinten jäljet johtivat luolaan, mutta luolasta ei tullut ollenkaan jälkiä ulos. Älykäs kettu tajusi leijonan juonen. Hän huusi leijonalle luolan suulta: "Kuinka voitte siellä?"

"En ollenkaan hyvin. Mikset tulisi sisään tapaamaan minua?" vastasi leijona.

"Ei kiitos. Näen jalanjälkien johtavan sisään, mutta en yhdenkään tulevan ulos. Olisi hölmöä tulla sisään luolaan", sanoi kettu ja poistui. Oveluutensa ansiosta kettu pelastui ja se paljasti myös kaikille muille metsäneläimille leijonan katalan juonen.