Kaupunkilaishiiri ja maalaishiiri

Eräänä päivänä hienostunut kaupunkilaishiiri vieraili sukulaisensa luona maalla. Lounaaksi maalaishiiri tarjoili vehnänvartta, juuria ja tammenterhoja. Juomaksi hän tarjoili kylmää vettä. Kaupunkilaishiiri söi hyvin kitsaasti, maistellen vähän sitä ja tätä. Kaupunkilaishiiri osoitti käytöksellään, että hän söi tätä yksinkertaista ruokaa pelkästään kohteliaisuuden vuoksi.

Aterian jälkeen ystävykset juttelivat pitkään. Kaupunkilaishiiri kertoi vuolaasti elämästään kaupungissa maalaishiiren kuunnellessa. Lopulta he menivät nukkumaan rauhalliseen pesään pensasaidan suojiin ja nukkuivat mukavasti aamuun asti. Unessaan maalaishiiri näki itsensä kaupunkilaishiirenä nauttien kaupungin elämän ylellisyydestä ja iloista, joista ystävä oli hänelle kertonut. Niinpä seuraavana päivänä, kun kaupunkilaishiiri pyysi maalaishiiirtä lähtemään kanssaan kaupunkiin, tämä suostui.

Saavuttuaan kaupunkilaishiiren asuttamaan huvilaan he huomasivat ruokapöydällä ruoantähteitä. Ne olivat jääneet hienoista juhlista. Oli makeisia ja hyytelöitä, leivonnaisia sekä herkullisia juustoja. Todellakin kaikkia herkkuja mitä kuvitella saattoi. Mutta juuri kun maalaishiiri oli ottamassa palasen hienoa leivonnaista, se kuuli kissan naukuvan äänekkäästi ja raapivan ovea. Hiiret ryntäsivät piilopaikkaan sydän pamppaillen. He piileksivät siellä hipihiljaa pitkään, tuskin uskaltaen edes hengittää. Lopulta he uskaltautuivat palaamaan takaisin juhlapöydän ääreen. Yhtäkkiä juhlasalin ovi avautui. Sisään astuivat palvelijat korjaamaan pöytää, seuranaan talon äksy koira. Hiiret pakenivat sydän kurkussa piilopaikkaansa jo toistamiseen.

Maalaishiiri viipyi kaupunkilaishiiren luona vain niin kauan kuin oli pakko. Lopulta se nappasi matkalaukkunsa sekä sateenvarjonsa ja hyvästeli kaupunkilaisystävänsä.

"Sinulla saattaa olla ylellisyyksiä ja herkkuja, joita minulla ei ole", hän sanoi kiirehtiessään pois, "mutta minä suosin yksinkertaista ruokaa ja maalaiselämää, jossa vallitsee rauha ja turvallisuus."