Pieni merenneito

Kaukana merellä, missä vesi on kauniin sinistä ja kirkasta, on syvää. Hyvin, hyvin syvää. Siellä kasvaa mitä ihmeellisimpiä kukkia ja kasveja. Kalat, sekä suuret että pienet, liukuvat oksien välissä, kuin linnut jotka lentävät puissa maan päällä. Meren syvyyksissä hallitsi myös Merenkuningas merenalaista maailmaa.

Syvimmässä meren kohdassa oli hänen linnoituksensa. Seinät oli tehty sinisestä korallista. Katolla oli simpukoita, jotka avautuivat ja sulkeutuivat veden liikkuessa ohitse. Linnoituksessa asuivat Merenkuningas äitinsä ja neljän tyttärensä kanssa, joista jokainen oli syntynyt vuoden välein.

Neljästä prinsessasta nuorin oli Pieni merenneito. Hän vietti suurimman osan ajastaan uimalla aluksiin, jotka olivat vajonneet pohjaan. Aluksissa oli aarteita ylämaailmasta! Hän keräsi niitä ja järjesteli kokoelmiaan sinne tänne. Samalla hän lauloi. Kalatkin kiersivät hänen ympärillään vain kuullakseen häntä. Pienen merenneidon ääni oli merenalaisen maailman kaunein.

Jo lapsuudesta asti tytöt tiesivät että kun he täyttäisivät 15 vuotta, he saisivat nousta pinnalle ensimmäistä kertaa. Pieni merenneito joutui odottamaan kauan, sillä hän oli nuorin! Niinpä hän pyysi isoäitiään kertomaan hänelle kaiken elämästä maan päällä. Tarinoita laivoista sekä kaupungeista, ja kaiken mitä hän tiesi ihmisistä.

Pian vanhin sisko täytti 15 vuotta. Hän sai ensimmäisenä luvan nousta pinnalle. Kun hän palasi, hänellä oli paljon kerrottavaa siskoilleen maailman ihmeistä! Hän kertoi levänneensä pehmeällä valkoisella hiekalla. Ylhäällä oli syvänsininen taivas, jossa oli pörröisiä valkoisia pilviä. Myöhemmin aurinko laski, ja koko taivas muuttui kullankeltaiseksi ja punaiseksi. Hän oli seurannut lintujen lentoa korkealla yllään, ja nähnyt kun ne sukelsivat ja tekivät kierroksia taivaalla.

Kun seuraava sisar täytti 15 vuotta, oli talvi. Hän kertoi jäälauttojen kelluvan meressä ja loistavan kirkkaasti. Kaikki laivat pysyttelivät kaukana jäälauttojen luota, ikään kuin peläten niitä. Mutta jäälautat eivät tuntuneet yksinäisiltä. Ne olivat kuin ystäviä, jotka liikkuivat lähellä toisiaan.

Kun oli kolmannen sisaren vuoro, hän kertoi päässeensä niin lähelle erään kaupungin porttia kuin mahdollista. Hän oli kuullut ihmisten ja katuja kulkevien hevosten ääniä. Ja jopa musiikkia, jota hän ei ollut koskaan ennen kuullut.

Pieni merenneito kuunteli tätä kaikkea ihmeissään. Ei ollut oikein, että hänen piti odottaa pisimpään! Viimein koitti päivä, jolloin hän täytti 15 vuotta. Nyt hän voisi nousta pinnalle ja nähdä kaiken omin silmin.

Pieni merenneito nousi veden yläpuolelle. Vieressä oli suuri laiva ja siellä soi kaunis musiikki. Merimiehet tanssivat kannella, he nauroivat ja pitivät hauskaa. Siellä täytyi olla juhlat! Aika ajoin aaltojen noustessa Pieni merenneito näki kannelle paremmin. Nuori mies astui esille ja sata ilotulitusrakettia nousi taivaalle. Juhlat olivat hänelle. Oliko tänään hänen syntymäpäivänsä? Pieni merenneito ui lähemmäksi.

Kaikki muut näyttivät pitävän tuosta nuoresta miehestä. Kun hän puhui, merimiehet nauroivat. He taputtivat häntä iloisesti selkään. Kerran se sai hänen kruununsakin putoamaan päästä. Miehet nauroivat ja nostivat sen ylös. "Kruunu", sanoi Pieni merenneito itsekseen. "Hänen täytyy olla prinssi!"

Yhtäkkiä tuli pimeää ja tuuli yltyi. Merimiehet juoksivat kannella ja laskivat purjeen alas. Laiva keinui ja sukelsi mereen. Se kallistui sivuttain ja ylös ja alas korkeilla aalloilla.

Sitten salamoi. Jyrisi. Iski voimakas sadekuuro. Voi laiva parkaa, se meinasi kaatua korkeilla aalloilla! Oli niin pimeää, ettei Pieni merenneito nähnyt mitään. Sitten salama valaisi taivaan, ja hän näki nuoren prinssin seisovan kannella. Hän näytti olevan ainoa, joka oli vielä siellä! Hän teki kovasti töitä pitääkseen laivan pinnalla. Hän heitti köysiä miehilleen, jotka olivat hypänneet mereen. Mutta sitten aallot kävivät liian korkeiksi ja laiva alkoi kaatua. Prinssi lensi sivuun ja laidan yli mereen! Hän putosi nopeasti. Mitä Pieni merenneito voisi tehdä? Hän tiesi, etteivät ihmiset voi elää veden alla. Hän sukelsi syvälle ja nopeasti.

Hän ojensi kätensä ja sai kiinni miehen paidasta. Sitten hän ui pinnalle niin nopeasti kuin pystyi. Viimein hän pystyi nostamaan nuoren miehen pään veden yläpuolelle. Siinä he kaksi nyt kelluivat, kun aallot nousivat ja laskivat. Aamuun mennessä myrsky oli ohi. Mutta prinssi oli yhä yhtä liikkumaton kuin yöllä. Kaukaa Pieni merenneito näki kukkuloita. "Maata!" hän huudahti.

Hän ui rantaan vetäen prissiä perässään. Nuoren miehen työntäminen kuivalle hiekalle ei ollut helppoa, mutta Pieni merenneito onnistui siinä. Oliko prinssi elossa? Pieni merenneito lauloi surullisen laulun. Sitten prinssi alkoi liikkua. "Voi! Oletko kunnossa?" hän kysyi ja kosketti otsaansa.

Juuri silloin hän kuuli ryhmän tyttöjä tulevan paikalle. Hän sukelsi heti mereen ja piiloutui kiven taakse. He eivät saaneet nähdä häntä - merenneitoa! Tytöt löysivät prinssin, joka oli nyt hereillä. He huusivat apua, ja pian prinssi vietiin pois. Hän ei koskaan tietäisi, että Pieni merenneito oli pelastanut hänet. Synkin mielin Pieni merenneito vajosi syvään mereen. Kun hän palasi kotiin, hänen sisarensa halusivat tietää kaiken hänen matkastaan. Mutta hän oli liian surullinen sanomaan mitään.

Päivät kuluivat. Sitten viikot... Sisaret menivät isoäidin luo pyytämään apua. Vanha nainen meni lapsenlapsensa luokse. "Rakas lapsi, mikä sinua vaivaa?" hän kysyi.

Pieni merenneito huudahti: "Isoäiti, en enää koskaan tule onnelliseksi!" Hän kertoi tapaamisestaan prinssin kanssa ja siitä, miten oli pelastanut tämän. Sitten hänen täytyi jättää prinssi taakseen. "Ellen jotenkin pysty kävelemään maalla ja olemaan tuon nuoren miehen kanssa, olen surullinen lopun elämääni!"

"Rakas", sanoi isoäiti, "tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että merenneidolla ei ole jalkoja joilla kävellä! Ainoa, joka voi tehdä jotain sellaista, on Merinoita. Mutta hänen luokseen meneminen on liian vaarallista."

Merinoita! Ennen kuin isoäiti huomasikaan, oli Pieni merenneito jo matkalla meren kaukaisimpaan nurkkaan, jossa Merinoita asui.

"Se ei ole ongelma", sanoi Merinoita, kun Pieni merenneito kertoi hänelle mitä tarvitsi. "Olen ratkaissut vaikeampiakin ongelmia. Saadaksesi jalat sinun tarvitsee vain juoda taikajuomaani." Sitten hän kääntyi katsomaan tyttöä. "Mutta en anna sitä ilmaiseksi, ymmärräthän?"

"Voi!" sanoi Pieni merenneito. "Mikä sitten on hintasi?" Hänen sydämessään heräsi ilon tunne. Oli siis keino saada kaksi jalkaa ja olla lopultakin prinssin kanssa!

"Voi, ei paljoa", sanoi Merinoita. "Ensinnäkin, sinun täytyy luopua äänestäsi."

"Äänestäni?" sanoi Pieni merenneito. Hän tiesi, että hänen äänensä oli se, mitä kaikki rakastivat hänessä eniten.

"Et tarvitse sitä", sanoi Merinoita. "Sirkuttelua, jaarittelua, ajan tuhlausta! Mutta sen lisäksi. Jos prinssi menee naimisiin jonkun toisen kanssa, sinun täytyy kuolla seuraavana päivänä. Ja äänesi jää minulle ikuisesti. Mutta toisaalta, kuka tietää? Hän saattaa valita juuri sinut..."

Merinoita ojensi lasin jossa oli vihreää juomaa. "No niin!" hän sanoi. "Mitä aiot tehdä? Päätä nyt! En voi odotella koko päivää."

Pieni merenneito otti juoman ja joi sen. Hän tunsi heti huimausta ja häneen sattui. Hän pyörähti, nytkähti ja kaatui. Kun hän heräsi, hän oli samalla kuivalla maalla kuin silloin, kun oli pelastanut prinssin. Hän näki että hänen unelmansa oli toteutunut. Siinä missä hänen pyrstönsä oli ollut, oli nyt kaksi ihmisen jalkaa!

"Kertokaa, neiti, onko kaikki hyvin?" Se oli itse prinssi! Hän yritti vastata, mutta hänen suustaan ei tullut sanoja. "Ettekö voi puhua?" kysyi prinssi. Pieni merenneito pudisti päätään viestien "ei". "Voi ei! No siinä tapauksessa, anna minun viedä sinut linnaan. Voit puhdistautua siellä ja saat päällesi kuivat vaatteet."

Voit olla varma, että Pieni merenneito oli onnellinen prinssin seurassa kun he olivat linnassa! Aluksi kahdella jalalla käveleminen oli horjuvaa. Mutta pian hän oppi sen. Sinä yönä prinssi esitteli hänelle kaikki linnoituksen huoneet. Hän osoitti muotokuvia ja kertoi kaiken niissä olevista henkilöistä.

Kun hän sanoi jotain hauskaa, he nauroivat yhdessä. Kun tarina oli surullinen, hän tunsi surua. Hänen lempeät silmänsä kertoivat kaiken prinssille vaikkei hän voinutkaan puhua.

Seuraavana päivänä oli kuninkaalliset juhlat. Prinssi ei ollut niistä innoissaan. Tuntikausia seisomista hienosti pukeutuneiden ihmisten kanssa, jotka vain puhuivat ja puhuivat eivätkä sanoneet mitään! Hän kysyi Pieneltä Merenneidolta, haluaisiko tämä tulla hänen kanssaan. Pieni merenneito nyökkäsi innokkaasti! Sinä päivänä, Pienen merenneidon ollessa hänen vierellään, prinssi tunsi iloa. Välillä prinssi kommentoi jotain hiljaisella äänellä hänelle. Pienen merenneidon silmistä ja kasvoista hän tiesi, että tämä ymmärsi.

Sen jälkeen prinssi halusi Pienen merenneidon rinnalleen joka päivä. Hän ajatteli voivansa jopa rakastua häneen. Mutta hän piti yhä toivoa yllä, että voisi mennä naimisiin sen ihanan äänen omaavan naisen kanssa, jonka hän muisti pelastaneen hänet merellä. Se ei voinut olla hänen ihana uusi ystävänsä, koska hän ei pystynyt puhumaan, saati sitten laulamaan.

Eräänä päivänä kuningas kutsui poikansa luokseen. "Poikani", hän sanoi, "äitisi ja minä olemme tehneet päätöksen. On aika, että otat morsiamen. Olemme jo valinneet yhden."

"Mitä!?" sanoi prinssi. Hän halusi vain mennä naimisiin sen naisen kanssa, jolla oli kaunis ääni.

"Kuka hän on?"

"Eräs lähellä sijaitsevan maan prinsessa. Tänä iltana hän saapuu tänne vanhempiensa kanssa. Pidämme häät.

Prinssi oli murtunut. Pieni merenneito tunsi pelkoa. Hän tiesi, mitä hänelle tapahtuisi jos prinssi menisi naimisiin jonkun toisen kanssa!

Sinä yönä hänen ongelmansa vain pahenivat. Pieni merenneito ei tiennyt, että Merinoita oli siirtänyt hänen äänensä tähän prinsessaan. Prinsessa oli ylimielinen ja ajatteli vain itseään. Mutta kun hän puhui, kuului Pienen merenneidon ääni! Prinssi oli hämmentynyt. Hän pyysi prinsessaa laulamaan. Huone täyttyi Pienen merenneidon äänestä.

Prinssi ei voinut uskoa onneaan! Vihdoin hän voisi mennä naimisiin naisen kanssa, jota hän oli kaivannut! Kun hän iloitsi tästä Pienelle merenneidolle, tämä yritti näyttää iloiselta hänen puolestaan. Mutta synkkämielisyys täytti hänen sydämensä.

Seuraavana aamuna auringon noustessa Pieni merenneito meni merelle. Hänen sisarensa olivat huolissaan kun eivät olleet kuulleet hänestä ja nousivat vedestä nähdäkseen miten hän voi. Nuorin sisar kertoi heille, millaisessa pulassa hän oli. Prinssin häät olisivat jo seuraavana päivänä! Ja sitä seuraavana päivänä hänen täytyisi kuolla. Sisaret sanoivat, ettei huolta, heillä oli idea! He kehottivat Pientä Merenneitoa palaamaan rantaan myöhemmin sinä yönä. Sitten he sukelsivat takaisin mereen.

Yöllä Pieni merenneito palasi rannalle kuten oli sovittu. Kolme sisarta nousivat jälleen. Heidän kauniit pitkät hiuksensa olivat kadonneet. He olivat leikanneet hiuksensa antaakseen ne Merinoidalle vaihdossa veitsestä. Veitsellä Pienen merenneidon täytyi tappaa prinsessa sinä yönä. Silloin häät eivät voisi toteutua, ja hän voisi palata mereen ja olla perheensä kanssa. Hän otti veitsen, koska tiesi mitä sisaret olivat sen eteen rakkaudesta tehneet. Mutta sydämessään hän tiesi, ettei voisi tappaa prinsessaa.

Häät olivat alkaneet. Pieni merenneito astui häälaivaan muiden vieraiden kanssa. Häät alkaisivat auringonlaskun aikaan.

Sillä välin kolme sisarta oli palannut kotiin. Heidät kohtasi vihainen isä. "Missä sisaresi on?" Merenkuningas huusi. "Missä te kaikki olette olleet?"

He kertoivat isälle, millaisessa pulassa heidän nuorin sisarensa oli. Isä ui laivaan jossa häitä pidettiin. Hän näki prinssin ja prinsessan valmistautumassa vihkimiseen. Hän tiesi, ettei hänen tyttärensä ollut edellisenä yönä käyttänyt veistä.

Merenkuningas riensi tapaamaan Merinoitaa. Tämä nauroi. Hän sanoi, että ainoa tapa pelastaa nuorin tytär kohtaloltaan oli luovuttaa noidalle valtikka. Merinoita voisi sitten hallita koko kuningaskuntaa! Merenkuningas veti syvään henkeä. Mitä muutakaan hän voisi tehdä? Hän suostui.

Merinoita tarttui valtikkaan ja nauroi riemusta. Hän kiiruhti laivaan nähdäkseen voittonsa. Pieni merenneito näki Merinoidan nousevan merestä. Hän näki, että valtikan mahdilla Merinoita oli muuttunut valtavaksi merihirviöksi. Sen lonkerot kiemurtelivat hänen kehostaan kuin jättiläismäisellä mustekalalla.

Pieni merenneito tiesi, että hänen täytyi suojella prinssiä ja jopa tämän uutta morsianta. Hän otti veitsen esiin. Juuri silloin yksi Merinoidan lonkeroista tuli esiin ja nosti Pienen merenneidon laivan kannnelta! "Tämä on sinun loppusi!" riemuitsi Merinoita.

Ennen kuin Pieni merenneito ehti edes tajuta, lonkero kietoutui häneen. Hänet pyöräytettiin suoraan Merinoidan rintaan. Kädessään Pienellä merenneidolla oli edelleen veitsi - Merinoidan oma veitsi - ja hän työnsi sen syvälle hirviön rintaan.

Merinoita horjahti takaisin tuskasta ja Pieni merenneito vapautui. Laivalla vieraat juoksivat peloissaan ympäriinsä. Prinssi ampui nuolia toisensa jälkeen hirviötä kohti. Viimein Merinoita putosi veden alle. Ja kun tämä putosi, Pienen merenneidon ääni vapautui ja palasi takaisin.

Silloin prinsessa huusi karhealla äänellä: "Miten surkeaa kuningaskunta tämä on! Ette osaa edes järjestää kunnon häitä!" Kun prinssi kuuli prinsessan oikean äänen, hän tiesi ettei tämä ollut se, joksi oli prinsessan kuvitellut olenvan. Sitten Pieni merenneito alkoi laulaa. Prinssi tunnisti äänen ja tiesi, että se kuului juuri sille, johon hän oli rakastunut.

Vihainen prinsessa rynnisti pois häälaivasta, ja hänen perheensä seurasi tiiviisti perässä.

Kun Merenkuningas saapui, valtikka kellui vedessä ikään kuin odottaen häntä. Merenkuningas heilautti kättään, ja valtikka oli jälleen hänen hallussaan.

"No niin!" sanoi Merenkuningas. "Näen, että tyttäreni on hyvissä käsissä." Ja heilauttaen valtikkaansa hän nosti Pienen merenneidon takaisin laivalle.

Prinssi kietoi kätensä hänen ympärilleen. "Se olit sinä koko ajan!" sanoi prinssi. "Tuletko kanssani naimisiin?" Pieni merenneito oli saanut äänensä takaisin, mutta niin onnellinen ettei saanut sanaa suustaan. Niinpä hän nyökkäsi "kyllä" ja hymyili lämpimästi. Laivalla pidettiin upeat häät ja Pieni merenneito sekä prinssi saivat toisensa.

Sen pituinen se.