Prinsessa Ruusunen
 satu


Prinsessa Ruusunen

Grimmin Veljekset

Kaukaisessa maassa hallitsivat aikoinaan kuningas ja kuningatar, joilla oli paljon vaurautta, hienoja vaatteita, herkullista ruokaa ja juomaa. Heillä oli myös vaunuja joilla he päivittäin huvikseen ajoivat. Vaikka he olivat olleet naimisissa monta vuotta, ei heillä kuitenkaan ollut lapsia, mikä suretti heitä suuresti.

Eräänä päivänä kun kuningatar käveli puutarhan perällä hän näki joen rannalla pienen kalaparan, joka oli lentänyt vedestä maalle. Kala makasi maassa läähättäen lähes kuoleman partaalla. Kuningatar tunsi sääliä pientä kalaa kohtaan ja heitti sen takaisin jokeen. Ennen kuin kala ui pois, se nosti päänsä vedestä ja sanoi: "Tiedän, mitä toivot, ja toiveesi toteutuu kiitokseksi ystävällisyydestäsi - saat pian tyttären."

Pian kalan ennustus toteutui, ja kuningatar sai tytön, joka oli niin kaunis, ettei kuningas voinut lakata katsomasta häntä. Niin onnellinen hän oli. Kuningas päätti järjestää suuret juhlat lapsen syntymän kunniaksi. Hän kutsui sukulaiset, aateliset, ystävät ja naapuritkin. Silloin kuningatar sanoi: "Haluan kutsua myös hyvät keijuttaret, jotta he voivat tuoda onnea tyttärellemme."

Maassa oli kolmetoista hyvää keijutarta, mutta koska kuningas ja kuningatar omistivat vain kaksitoista kultaista lautasta, joista keijuttaret voisivat syödä, joutuivat he jättämään yhden haltijattaren kutsumatta. Niinpä kaksitoista keijutarta saapui, jokaisella oli hieno hattu päässä, korkokengät ja pitkät taikasauvat kädessä. Juhlan jälkeen he kokoontuivat pikkuprinsessan ympärille ja antoivat kaikki lahjan. Yksi antoi hänelle hyvyyttä, toinen kauneutta, toinen rikkautta ja niin edelleen, kunnes hänellä oli kaikki hyvä maailmassa.

Heti kuningattaren siunauksen jälkeen alkoi kuulua suuri ja pahaenteinen ääni. Se tuli pihalta, ja heille kerrottiin, että kolmastoista haltijatar nimeltään Pahatar oli saapunut. Tällä haltijattarella oli päässään musta hattu, jalassaan mustat kengät ja kädessään musta luuta. Hän oli hyvin vihainen koska häntä ei ollut kutsuttu juhliin. Pahatar päätti kostaa ja huusi: "Viidentoista vuotiaana kuninkaan tytär haavoittaa sormensa värttinään ja kaatuu kuolleena maahan." Silloin kahdestoista keijutar, joka ei ollut vielä antanut lahjaansa, astui esiin. Keiju sanoi, että hänen lahjansa oli seuraava. Mikäli värttinä haavoittaa tytärtä, ei hän todellakaan kuolisi, vaan nukkuisi sata vuotta.

Kuningas uskoi voivansa pelastaa rakkaan lapsensa kokonaan uhkaavalta pahalta. Hän käski ostaa kaikki värttinät valtakunnassa ja polttaa ne. Ajan myötä kaikkien kahdentoista keijuttaren lahjat täyttyivät. Prinsessa oli niin kaunis, hyväkäytöksinen ja viisas, että kaikki rakastivat häntä.

Sattui kuitenkin niin, että juuri sinä päivänä, kun hän täytti viisitoista vuotta, kuningas ja kuningatar eivät olleet kotona. Prinsessa jäi yksin palatsiin ja päätti lähteä tutkimaan palatsia aikansa kuluksi. Hän tutki kaikkia huoneita ja kammioita joissa ei ennen ollut käynyt. Lopulta saapui vanhaan torniin, jossa oli kapea portaikko joka päätyi pieneen oveen. Oven lukossa oli kultainen avain, ja kun hän käänsi sen, ovi ponnahti auki, ja siellä istui vanha nainen ahkerasti kehräämässä.

"Mitä teet siellä?" kysyi prinsessa. "Kehrään" vastasi vanha nainen ja nyökkäsi, hyräillen laulua, samalla kun värttinä surisi. "Kuinka sievästi tuo pyörii! Saanko minäkin?" sanoi prinsessa. Sitten hän otti värttinän ja alkoi kehrätä. Mutta tuskin hän oli koskettanut siihen, kun keijun ennustus jo toteutui; värttinä haavoitti häntä sormeen, ja prinsessa kaatui maahan.

Kuitenkaan hän ei ollut kuollut, vaan oli vain vaipunut syvään uneen. Kuningas ja kuningatar, jotka olivat juuri tulleet kotiin, ja koko hovinsa, nukahtivat myös. Hevoset nukkuivat tallissa, koirat pihalla, kyyhkyset talon katolla, ja jopa kärpäset nukkuivat seinillä. Takan tuli lakkasi loistamasta ja meni nukkumaan. Kokki, joka oli sillä hetkellä vetämässä keittiöpoikaa hiuksista antaakseen hänelle korvapuustin jostakin tekemästään virheestä, päästi hänet menemään, ja molemmat nukahtivat. Taloudenhoitaja, joka maisteli salakavalasti palatsin juomia, nukahti kannu huulillaan.

Palatsin ympärille kasvoi suuri orjantappurapensas, joka vuosi vuodelta tuli korkeammaksi ja paksummaksi. Lopulta vanha palatsi oli kokonaan orantappurapensaan ympäröimänä ja piilossa, niin ettei kattoa tai edes savupiippuja voitu nähdä. Maassa kuitenkin liikkui huhu kauniista nukkuvasta Prinsessa Ruususesta, niin kuninkaan tytärtä kutsuttiin. Aika ajoin kuninkaan poikia tuli ja yritti murtautua orjantappurapensaan läpi palatsiin. Tämä ei kuitenkaan koskaan onnistunut heiltä; sillä orjantappurat ja pensaat tarttuivat heihin kuin kädet, ja he jäivät jumiin pääsemättä sisälle.

Monien, monien vuosien kuluttua tuli kuninkaan poika siihen maahan. Banha mies kertoi hänelle tarinan orjantappurapensaasta; miten sen takana seisoi kaunis palatsi, ja miten siellä nukkui ihmeellinen prinsessa, nimeltään Prinsessa Ruusunen. Hän kertoi myös, miten oli kuullut isoisältään, että monia, monia oli tullut ja yrittänyt murtautua palatsiin, mutta että he kaikki olivat jääneet orjantappurapensaaseen kiinni. Silloin nuori prinssi sanoi: "Se ei pelota minua; menen ja näen Prinsessa Ruususen." Vanha mies yritti estää häntä, mutta hän oli tehnyt päätöksensä.

Eräänä päivänä oli kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Ruusunen pisti itseään värttinän neulalla.

Juuri sinä päivänä oli kulunut sata vuotta siitä, kun Ruusunen oli pistänyt itseään värttinän neulalla. Kun prinssi saapui orjantappurapensaaseen, hän näki vain kauniita kukkivia pensaita. Hän meni niiden läpi helposti, ja ne sulkeutuivat hänen jälkeensä. Sitten hän saapui palatsiin, ja sen pihalla makasivat koirat unessa, hevoset seisoivat tallissa ja katolla istuivat kyyhkyset. Kaikki syvässä unessa, pää siipiensä alla. Ja kun hän tuli palatsiin, kärpäset nukkuivat sen seinillä; vartaat seisoivat paikoillaan; taloudenhoitajalla oli kannu huulillaan, valmiina juomaan kulauksen ja keittiössä kokki piti kättään ylhäällä, ikään kuin olisi aikonut lyödä poikaa.

Hän meni vielä pidemmälle. Oli niin hiljaista, että hän saattoi kuulla jokaisen hengenvedon. Lopulta hän saapui vanhaan torniin, avasi pienen huoneen oven, ja siellä prinsesa makasi, syvään uneen vaipuneena ikkunan ääressä. Hän näytti niin kauniilta, ettei prinssi saanut silmiään hänestä. Prinssi kumartui alas ja antoi tälle suukon poskelle. Samalla hetkellä prinsessa avasi silmänsä ja heräsi. He hymyilivät toisilleen. Pian kuningas ja kuningatar heräsivät myös, ja koko hovi, Kaikki tuijottivat toisiaan suuresti ihmetellen.

Ja hevoset ravistelivat itseään, koirat hyppäsivät ylös ja haukkuivat. Kyyhkyset ottivat päät pois siipiensä alta, katselivat ympärilleen ja lensivät pelloille. Kärpäset seinillä surisivat taas. Taloudenhoitaja, joka oli maistellut salakavalasti juomia, lopetti juomisen. Keittiössä kokki antoi pojalle korvapuustin. Keittiön tuli roihusi jälleen.

Ja niin kävi että prinssi ja prinsessa menivät naimisiin, ja heidän kunniakseen pidettiin suuret juhlat.

Sen pituinen se.

Prinsessa Ruusunen
Suomentanut vapaasti mukaillen: Juhani Paaso

Alkuun Alkuun »

Kaikki sadut » | Suosituimmat sadut »

Aisopos » | Charles Perrault » | Grimmin veljekset » | Hans Christian Andersen »