Riikinkukko ja kurki
 satu


Riikinkukko ja kurki

Aisopos

Lammikon reunalla seisoi riikinkukko joka oli kovin itserakas. Päivisin se vain katseli heijastustaan vedessä ja ihaili tuntikausia omaa kauneuttaan.

"Kuinka mahtava olento minä olenkaan. Kultaiset höyhenet ja kirkkaat värit - ei ole toista lintua, joka olisi läheskään yhtä kaunis kuin minä olen!" riikinkukko mutisi itsekseen.

Äkkiä se havahtui kovaan ääneen. Kurki oli laskeutunut lammikkoon aivan sen vierelle ja käveli pitkin askelin vedessä.

"Hei, sinä ruma lintu! Mitä melua täällä pidät?" nuhteli riikinkukko. Mutta kurki ei välittänyt vaan jatkoi lammikon tutkimista ja etsi sieltä syötävää.

"Ja miltä oikein näytätkään? Olet harmaa ja likainen. Ja sitten sinulla on nuo pitkät jalat ja tuo kamalan pitkä kaula. Et todellakaan ole kaunis. Varsinkaan minuun verrattuna!" huusi riikinkukko.

Nyt kurki pysähtyi ja nosti hitaasti päätään. Se katsoi nuhtelevaa riikinkukkoa.

"Katso minua: olen kaunein kaikista linnuista. Voin tehdä kirjavan levitteen, joka saa sinut kalpenemaan. Entä mitä sinä osaat? Et mitään!" jatkoi riikinkukko.

Silloin kurki nousi ilmaan ja vastasi: "Olet oikeassa, riikinkukko. Olet värikäs lintu. Paljon värikkäämpi ja kauniimpi kuin minä. Mutta tiedätkö mitä? Minä voin kohota korkeuksiin ja lentää horisonttiin. Kannan vapautta siivissäni ja voin katsoa maailmaa yläilmoista. Sinä taas olet pelkkä kaunis kana, joka pysyy aina maanpinnalla ja jota kaikki vain tuijottavat."

Itserakas riikinkukko tajusi, kuinka väärin se oli kohdellut kurkea. Riikinkukko yritti vielä pyytää anteeksi, mutta kurki oli jo matkalla korkealla horisontissa.

Riikinkukko ja kurki
Suomentanut vapaasti mukaillen: Juhani Paaso

Alkuun Alkuun »

Lue iltasatu