Saapasjalkakissa

Olipa kerran mylläri, jolla oli kolme poikaa. Myllärin kuoltua hänen omaisuutensa jaettiin poikien kesken niin kuin hän oli toivonut. Vanhimmalle pojalleen hän jätti myllynsä. Toiselle pojalleen hän jätti aasinsa. Nuorimmalle pojalle jäi vain Myllärin kissa. Kissa oli kuitenkin aina ollut myllärin suosikki.

Vanhimmat pojat päättivät jatkaa asumista yhdessä. Koska nuorimmalla pojalla ei ollut muuta kuin kissa, he eivät sallineet veljensä enää asuvan heidän kanssaan. Niinpä nuorin ja köyhin poika sai lähteä. Hän suri ja mietti, mitä ihmettä tekisi elantonsa eteen. Siinä syvissä mietteissä istuessaan kissa arvaamatta hyppäsi pöydälle, kosketti häntä tassullaan ja alkoi yllättäen puhua.

"Rakas isäntäni, älä huoli", sanoi kissa, "Minä hankin sinulle elannon. Sinun tarvitsee vain ostaa minulle saappaat ja antaa minulle laukku."

Myllärin poika oli niin häkeltynyt siitä, että hänen kissansa puhui, ettei voinut kieltäytyä. Poika keräsi viimeiset rahansa ja vei kissan suutarille. Suutari teetätti kissalle erittäin tyylikkäät saappaat, ja lopuksi poika antoi kissalle suuren laukun.

Saapasjalkakissa ryhtyi heti toimeen. Ensitöikseen se pyydysti muutaman jäniksen, sillä lähellä myllyä oli jäniksien pesä. Ovela Saapasjalkakissa laittoi laukkuunsa salaatinlehtiä sekä hienoa, hyvältä tuoksuvaa persiljaa. Saapasjalkakissa hiipi jäniksien luo ja asetti laukun avoimena maahan. Itse hän piiloutui laukun taakse. Ei mennyt kauaa kun ahneet pikku jänikset juoksivat laukkuun aterian perässä. Heti kun ne olivat sisällä, Saapasjalkakissa veti laukun nyörin kiinni ja lähti matkaan.

Saapasjalkakissa käveli kuninkaan palatsiin ja koputti ovelle. Kuninkaan portinvartija kysyi, kuka siellä oli. "Tuon lahjaa kuninkaalle", vastasi Saapasjalkakissa. "Saisinko tavata hänen majesteettinsa?"

Portinvartija päästi hänet sisään. Saapasjalkakissa käveli kuninkaan eteen, teki syvän kumarruksen, otti jäniksen laukustaan ja sanoi: "Jalosukuinen Carabasin maaherra lähettää nämä jänikset lahjaksi teidän majesteetillenne."

"Olen hyvin kiitollinen maaherralle", vastasi kuningas. Kuninkaan vieressä istui hänen tyttärensä. Tytär oli häikäisevän kaunis ja sydämeltään kiltti. Hän käski yhden palvelijoista antaa Saapasjalkakissalle kupin kermaa, mistä Saapasjalkakissa piti kovasti. Sitten Saapasjalkakissa palasi kotiin ja kertoi isännälleen kaiken, mitä oli tehnyt. Myllärin poika nauroi eikä uskonut tarinaa todeksi, mutta joka aamu Saapasjalkakissa pyydysti lisää jäniksiä ja vei niitä palatsiin lahjaksi samalla viestillä.

Eräänä päivänä Saapasjalka kuuli, että kuningas aikoi lähteä ulkoilemaan läheiselle joelle tyttärensä, maailman kauneimman prinsessan, kanssa. Tästä kuultuaan Saapasjalka kiiruhti isäntänsä luo ja sanoi:

"Jos noudatat neuvoani, niin onnesi kääntyy. Sinun tarvitsee vain mennä peseytymään jokeen siihen paikkaan, jonka sinulle näytän, ja jättää kaikki vaatteesi minulle."

Myllärin poika totteli, ja kun hän oli vedessä, Saapasjalkakissa vei kaikki hänen vaatteensa pois ja piilotti ne suuren kiven alle. Tietä pitkin saapuivat pian kuninkaan vaunut, niin kuin Saapasjalkakissa oli olettanut, sillä vaunut ajoivat aina joen ohi. Heti kun Saapasjalkakissa näki vaunut, alkoi hän huutaa: "Apua, apua, herrani Carabasin maaherra tarvitsee apua!" Kuningas pisti päänsä ulos vaunujen ikkunasta ja kysyi, mikä oli hätänä. "Oi, teidän majesteettinne", vastasi Saapasjalkakissa, "Carabasin maaherra oli kylpemässä, kun joku vei kaikki hänen vaatteensa."

Silloin kuningas käski yhden palvelijoistaan ratsastaa takaisin palatsiin ja tuoda maaherralle hänen omat vaatteensa, "Sillä hän on niin usein lähettänyt lahjoja", kuningas sanoi. Ja kun vaatteet tuotiin, Saapasjalkakissa vei ne isännälleen ja auttoi häntä pukeutumaan niihin.

Myllärin poika näytti komealta kuninkaan vaatteissa. Poika meni kiittämään kuningasta avusta, jolloin pojan ja kuninkaan tyttären katseet kohtasivat. Kuninkaan tytär ja poika rakastuivat ensisilmäyksellä. Kuningas halusi, että poika nousisi vaunuun ja lähtisi mukaan ajelulle. Saapasjalka oli innoissaan siitä, kuinka hyvin suunnitelma alkoi toteutua, ja juoksi edellä, kohdaten maanviljelijöitä.

"Hyvät ihmiset, jotka olette pellolla viljaa leikkaamassa, jos kuningas kysyy, kenelle tämä pelto kuuluu, muistakaa kertoa sen kuuluvan Carabasin maaherralle tai lähellä asuva jättiläinen hyökkää kyläänne." Kun kuningas sitten kysyi, kenelle pellot kuuluivat, niin kaikki maanviljelijät vastasivat yhteen ääneen: "Carabasin maaherralle!"

"Loistavaa!", sanoi kuningas pojalle. "Tämä pelto antaa vuosittain runsaan sadon."

Pian Saapasjalkakissa saapui jättiläisen linnaan. Saapasjalkakissa koputti linnan ovelle pyysi saada puhua hänelle, kertoen, ettei voinut kulkea niin lähellä hänen linnaansa ilman, että esittäisi nöyrän kunnioituksensa. Imarreltu jättiläinen otti kissan vastaan. Saapasjalkakissa sanoi jättiläiselle kohteliaasti:

"Olen kuullut sinusta kaikkea mahtavaa. Kuten että sinulla on kyky muuttaa itsesi kaikenlaisiksi eläimiksi oman mielesi mukaan. Voit kuulemma esimerkiksi muuttua leijonaksi tai elefantiksi ja niin edelleen."

"Se on totta", vastasi jättiläinen hyvin innokkaasti, "ja näytän sen sinulle nyt muuttumalla leijonaksi."

Kissa pelästyi niin pahasti leijonan nähdessään, että hyppäsi nopeasti karkuun kattokruunuun. Kun kissa näki, että jättiläinen oli palannut alkuperäiseen muotoonsa, hän tuli alas ja myönsi olleensa hyvin peloissaan.

"Olen kuullut myös", sanoi kissa, "vaikka sitä on vaikea uskoa, että voit myös muuttaa itsesi kaikkein pienimmiksi eläimiksi, esimerkiksi hiireksi. Mutta se tuntuu kyllä täysin mahdottomalta."

"Mahdottomalta?" huudahti turhamainen jättiläinen. "Näet sen nyt itse." Samalla hän jättiläinen muuttui hiireksi ja alkoi juosta lattialla. Saapasjalkakissa ei epäröinyt hetkeäkään, vaan hyökkäsi hiiren kimppuun ja söi sen.

Kun kuningas näki linnan, hän halusi vierailla siellä. Saapasjalkakissa otti heidät vastaan ja sanoi: "Teidän majesteettinne, tervetuloa Carabasin maaherran linnaan." "Mitä!" huudahti kuningas. "Kuuluuko tämä linna myös teille? Voiko olla mitään parempaa kuin tämä piha ja kaikki upeat rakennukset sen ympärillä. Menkäämme sisään, jos suvaitsette."

Myllärinpoika ojensi kätensä prinsessalle ja seurasi kuningasta linnaan. He saapuivat suureen saliin, jossa oli upea ateria, jonka jättiläinen oli valmistanut ystävilleen, jotka aikoivat vierailla sinä päivänä, mutta eivät uskaltaneet. Kuningas oli täysin vaikuttunut Myllärin pojan hyvistä ominaisuuksista. Saapasjalkakissa oli onnistunut suunnitelmassaan täydellisesti. Kuninkaan tytär ja poika rakastuivat, he menivät naimisiin ja kuningas teki hänestä valtakunnan prinssin.

Voitte olla varmoja siitä, että myllärin poika oli hyvin kiitollinen Saapasjalkakissalle onnestaan. Saapasjalkakissa taas ei enää koskaan joutunut pyydystämään hiiriä ateriakseen. Sillä Saapasjalkakissa saappaissaan sai päivittäin herkullista ruokaa ja parasta kermaa, mitä maa päällään kantoi.