Tähkäpää

Olipa kerran puuseppä ja hänen vaimonsa. Enemmän kuin mitään muuta he halusivat oman lapsen. Viimein heidän toiveensa toteutui - vaimo oli raskaana.

Heidän pienen talonsa toisesta kerroksesta vaimo saattoi nähdä naapurin puutarhaan. Siellä oli hienoja ja tuoreita kasvien ja kukkien rivistöjä! Mutta kukaan ei uskaltanut mennä puutarhan muurin yli nähdäkseen niitä lähempää. Puutarha nimittäin kuului noidalle!

Eräänä päivänä vaimo katsoi ikkunasta alas puutarhaan. Kuinka hyviltä näyttivätkään suuret vihreät salaatinpäät! "Juuri tuollaisia tarvitsen syödäkseni!" sanoi vaimo miehelleen. "Sinun pitää hakea minulle muutama."

"Mutta emme me voi!" vastasi puuseppä. "Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että puutarha kuuluu noidalle, joka asuu naapurissa."

"Jos en voi saada salaattia", sanoi vaimo, "kuolen nälkään!"

Puusepällä ei ollut vaihtoehtoja. Myöhään sinä yönä hän kiipesi puutarhan seinän yli. Hiljaa hän otti yhden vihreistä salaatinpäistä. Hiljaa hiipien hän palasi takaisin puutarhan muurin yli. Vaimo söi salaatin heti sen saatuaan.

Mutta salaatin syöminen sai hänet vain haluamaan lisää! Jos hän ei saisi enempää salaattia, hän sanoi, hän ei söisi enää mitään! Joten seuraavana yönä puusepän oli jälleen kiivettävä takaisin puutarhan muurin yli. Hän poimi vielä yhden salaatinpään. Samassa kuului korkea, kova ääni.

"SEIS! Mitä oikein luulet tekeväsi?"

"Minä... öh... haen salaattia vaimolleni", sanoi puuseppä.

"Senkin kurja varas!" karjaisi noita. "Saat vielä maksaa tästä!"

"Pyydän!" sanoi puuseppä. "Vaimoni saa kohta vauvan. Hän näki salaattisi ja halusi sitä niin kovasti."

"Miksi minun pitäisi välittää siitä?" huusi noita.

"Teen mitä tahansa!" sanoi puuseppä. Puuseppä ajatteli, että ehkä hän voisi rakentaa noidalle jotain.

"Sanoit tekeväsi mitä tahansa?" sanoi noita.

"Kyllä", hän sanoi.

"Hyvä!" sanoi noita. "Tässä on sopimus. Mene vain - ja niin paljon salaattia kuin haluat. Vaimosi saa tytön. Ja kun hän saa sen, lapsi tulee minun omakseni!"

"Mitä?!" sanoi puuseppä. "En ikinä suostu siihen!"

"Suostuit jo!" sanoi noita. Ja nauroi ilkikurista naurua.

Vaimo sai pian tyttölapsen, aivan kuten noita oli ennustanut. Suojellakseen lastaan noidalta puuseppä rakensi korkean tornin syvälle metsään. Hän rakensi portaat, jotka johtivat huoneeseen aivan tornin ylimpään osaan, ikkunalliseen huoneeseen. Hän ja hänen vaimonsa vuorottelivat vauvan hoitamisessa.

Mutta noidalla oli kristallipallo. Pallo näytti hänelle että vauva oli tornin ylimmässä huoneessa. Eräänä päivänä, kun puuseppä ja hänen vaimonsa olivat molemmat kotitalossa, noita taikoi loitsun heidän päälleen. Lapsen vanhemmat vaipuivat syvään uneen. Sitten noita meni torniin.

Tornin ylimmässä huoneessa noita sanoi vauvalle: "Kutsun sinua Tähkäpääksi. Se on nimittäin salaatin nimi, joka toi sinut luokseni. Nyt Tähkäpää, sinä olet minun!"

Mutta noita ei osannut huolehtia lapsesta. Kun Tähkäpää kasvoi isoksi tytöksi, ei noita osannut edes leikata hänen hiuksiaan. Tytön vaaleat hiukset kasvoivat päivä päivältä pidemmiksi. Noi loistivat kuin kulta kun aurinko paistoi niihin.

Noita piti lapsen lukittuna tornin ylimmässä huoneessa. Hän kertoi tytölle, että maailma oli hyvin paha paikka. Eikä hän siksi voinut poistua tornista.

Kasvaessaan Tähkäpää sanoi noidalle usein: "Täällä ei ole mitään tekemistä! Miksi minun pitää olla täällä tornissa koko ajan?"

Ja noita huusi takaisin: "Olen jo sanonut sen sinulle jo tuhat kertaa! Maailma on hyvin paha paikka. Mene nyt kampaamaan hiuksesi ja ole hiljaa."

"Mutta onko siellä todella niin kamalaa? Joskus kuulen ihmisten nauravan", Tähkäpää sanoi toisinaan.

Sellaisina aikoina noita huusi: "Kuinka monta kertaa minun täytyy toistaa toima? Älä välitä mistään, mitä näet tai kuulet ulkona. Maailma on paljon pahempi kuin luulet! Sinä jäät torniin ikuisesti, Tähkäpää. Joten totu siihen!"

Kahdennellatoista syntymäpäivällään Tähkäpää sanoi noidalle: "En kuuntele sinua, enkä välitä mitä sanot enää! Olen niin väsynyt olemaan täällä yksin koko ajan! Sitten kun olet poissa, teen oveen aukon. Juoksen portaat alas ja karkaan ulos, vaikka sanoisit mitä!"

"Mietipä vielä!" sanoi noita. Noita teki taian, joka sai tornin portaat romahtamaan. Hän lukitsi ovet. Tähkäpää ei voinut paeta!

Tähkäpään hiukset kasvoivat hyvin, hyvin pitkiksi. Kun portaat olivat poissa ei noita päässyt sinne takaisin niitä pitkin. Vieraillessaa tornilla noita kutsui tornin juurelta: "Tähkäpää, Tähkäpää! Laske hiuksesi alas!"

Tähkäpää heitti pitkän vaalean letin ikkunasta ulos. Noita tarttui lettiin kuin köytee ja kiipesi tornin seinää myöden ylös Tähkäpään huoneen ikkunalle.

Viisi pitkää vuotta kului. Voi Tähkäpää raukkaa! Hän tiesi, ettäi päässyt pois huoneestaan. Hän ei voinut tehdä muuta kuin laulaa surullisia lauluja ikkunasta. Joskus puun latvoissa linnut yhtyivät hänen lauluunsa. Silloin hän tunsi olonsa paremmaksi.

Mutta ei paljoa.

Eräänä päivänä prinssi ratsasti metsän läpi. Hän kuuli jonkun laulavan kauniisti. Mistä ääni kuului? Hän ratsasti lähemmäksi ääntä. Viimein hän saapui torniin.

"Outoa!" hän sanoi, katsellen tornin seinää. "Torniin ei johda ovea. Silti joku laulaa sen tornissa. Kuinka sieltä pääsee sisään tai ulos?" Prinssi palasi torniin joka päivittäin. Jokin äänessä veti häntä puoleensa. Kuka oli tuo nuori nainen, joka lauloi tornin huipulla? Pääsisikö hän koskaan tapaamaan häntä?

Eräänä päivänä, kun prinssi ratsasti tornille hän näki vanhan naisen seisovan sen alapuolella. Prinssi hyppäsi puun taakse piiloon. Se oli noita! Hän kuuli naisen huutavan: "Tähkäpää, Tähkäpää! Laske hiuksesi alas!" Pitkä vaalea letti heitettiin ikkunasta ulos. Vanha nainen tarttui lettiin. Noita kiipesi seinää ylös ikkunaan, ylimpään tornin huoneeseen.

"A-ha!" sanoi prinssi. "Noin se tehdään!"

Hetken kuluttua letti heitettiin jälleen ikkunasta ulos. Noita kiipesi takaisin alas tornin seinää pitkin. Sitten hän lähti.

Prinssi odotti. Hän astui tornin juurelle. Prinssi matki noidan ääntä, yrittäen kuulostaa tältä mahdollisimman paljon: "Tähkäpää, Tähkäpää! Laske hiuksesi alas!" Hetken kuluttua sama pitkä vaalea letti laskeutui ikkunasta ulos. "Se toimii!" ajatteli prinssi. Sitten hän kiipesi tornin seinää ylös.

Voi olla varma, että Tähkäpää yllättyi nähdessään prinssin kiipeävän ikkunasta sisään. Hän ei ollut koskaan nähnyt läheltä muuta ihmistä kuin noidan, eikä koskaan miestä! "Kuka olet?" hän kysyi pelokkaana.

"Älä pelkää!" sanoi prinssi. "Olen ystävä."

"Mutta en tunne sinua", sanoi Tähkäpää.

"Tuntuu kuin tuntisin sinut", sanoi prinssi. "Olen kuullut sinun laulavan täällä päivä toisensa jälkeen. Sinulla on kaunis ääni! Ja pidän siitä, kun linnut laulavat kanssasi."

"Lintujen kanssa laulaminen saattaa olla ainoa asia, mistä pidän, koska minun on täytynyt pysyä tässä vanhassa tornissa päivästä toiseen, koko elämäni ajan." Tähkäpää kertoi prinssille noidasta. Hän kertoi hänelle noidan kertoneen maailman olevan niin paha paikka, että hänen oli aina pysyttävä tornihuoneessa.

"Mutta ei maailma ole niin paha kuin hän sanoo!" sanoi prinssi. Hän kertoi Tähkäpäälle kukista ja juhlista, peleistä ja puutarhoista. Hän kertoi hänelle kaikkea niin koiranpennuista, vesilätäköistä, mansikoista kuin salaisuuksistakin.

Kului tunteja. Viimein Tähkäpää sanoi, että prinsiin täytyy mennä - noita saattoi palata milloin tahansa! "Hyvä on", sanoi prinssi. "Mutta tulen takaisin huomenna." Tähkäpää heitti lettinsä ikkunasta ulos, ja prinssi laskeutui takaisin alas.

Seuraavana päivänä prinssi kiipesi takaisin Tähkäpään huoneeseen. Hän sanoi: "Minulla on yllätys sinulle." Hän oli tuonut mansikoita mukanaan.

Maistellessaan mansikoita Tähkäpää ajatteli: "Nyt tiedän, ettei minulle ole kerrottu totuutta. Maailma on hieno paikka! Minun on päästävä ulos tästä tornista niin pian kuin mahdollista." Mutta miten?

Eräänä päivänä prinssi sanoi: "Jos vain pääsisit tornista. Voin laskeutua seinää letistäsi kiinni pitämällä. Mutta kun olen alhaalla, miten sinä pääset alas?"

"Minä keksin!" sanoi Tähkäpää. "Tuo minulle silkkipallo joka kerta kun tulet. Voin kutoa silkistä tikkaat. Silkki taittuu niin pieneen, ettei noita näe sitä. Kun tikkaat tulevat tarpeeksi pitkiksi ulottuakseen maahan, pystymme molemmat kiipeämään täältä ulos."

"Siinä se!" sanoi prinssi. Sitten hän meni lähemmäs Tähkäpäätä. "Pääsemme molemmat vapaaksi. Kun olemme vapaita, menetkö kanssani naimisiin?"

"Kyllä", sanoi Tähkäpää. Joka päivä sen jälkeen prinssi toi Tähkäpäälle silkkipallon. Ajan myötä hän kutoi silkistä pitkät tikkaat.

Tähkäpään täyttäessä kahdeksantoista vuotta noita sanoi hänelle vihaisella äänellä. "Ennen kuin avaat suusi tällä kertaa tiedä tämä. Olen kyllästynyt kuulemaan sinun puhuvan siitä, kuinka yksinäinen tornissa olet. Se ei tule muuttumaan, Tähkäpää! Ei koskaan!"

"Kuka sanoo, että olen aina yksin huoneessani?" sanoi Tähkäpää.

"Mitä?!" sanoi noita. "Onko joku ollut täällä kanssasi?"

"Ei kukaan!" sanoi Tähkäpää peläten. "Tarkoitan, ettei kukaan muu kuin sinä!"

Noita ei uskonut häntä. Hän alkoi etsiä kaikkialta huoneesta jotain, mikä todistaisi jonkun muun olleen siellä. Pian hän löysi tikkaat. Hän nosti ne korkealle ilmaan ja huusi: "Mitä tämä tarkoittaa?"

"Ystäväni toi minulle silkkiä", sanoi Tähkäpää.

"Et tule enää koskaan näkemään häntä!" huusi noita. Hän otti esiin veitsen. Tähkäpään kauniit hiukset leikattiin pois!

Noita nauroi pahaa naurua pitäen lettiä toisessa kädessään. Noita taikoi Tähkäpään kauas metsään. Noita itse jäi tornihuoneeseen. Hän tiesi, että pian prinssi tulisi takaisin.

Noida ei tarvinnut odottaa kauan. Pian prinssi kutsui tornin alapuolella: "Tähkäpää, Tähkäpää, laske hiuksesi alas!"

"Niin se tapahtui siis!" ajatteli noita. Pidellen tiukasti Tähkäpään letin päästä hän heitti sen ikkunasta ulos. Prinssi tarttui lettiin ja kiipesi ylös. Saavuttuaan ikkunalle hän oli hyvin yllättynyt nähdessään noidan!

"Missä Tähkäpää on?" hän huusi. "Mitä olet tehnyt hänelle?"

"Et tule enää näkemään häntä!" huusi noita.

Noita työnsi prinssiä niin kovaa, että tämä menetti otteen ikkunasta. Hän putosi alas!

Prinssi laskeutui pensaiden päälle. Se auttoi pudotuksessa, mutta pensaissa oli teräviä piikkejä ja piikit hänen silmiinsä. Prinssi ei nähnyt mitään!

Prinssi lähti vaeltamaan metsään etsien Tähkäpäätä. Sitten hän kuuli kauniin laulun: "Tunnen tuon äänen!" Se oli hänen rakas Tähkäpäänsä! Hän meni lähemmäs ääntä, jonta tunsi niin hyvin.

"Prinssini!" huudahti Tähkäpää nähdessään hänet. He halasivat tiukasti. Kaksi ilon kyyneltä putosi prinssin silmiin. Yhtäkkiä hän pystyi jälleen näkemään!

Prinssi ja Tähkäpää palasivat kuningaskuntaan, jossa prinssi asui. He menivät naimisiin niin pian kuin mahdollista. Prinssistä tuli maan kuningas ja Tähkäpäästä kuningatar. He elivät onnellisina loppuun asti eikä noita päässyt tornista enää pois.