Tuhkimo

Olipa kerran kaunis, hyväsydäminen tyttö nimeltä Tuhkimo. Hän asui äitipuolensa ja kahden sisarpuolensa kanssa. Koska äitipuoli ei pitänyt hänestä, joutui Tuhkimo tekemään kovasti töitä. Tuhkimo oli se, joka heräsi aamulla, kun oli vielä pimeää ja kylmää. Hän oli se, joka sytytti tulen ja valmisti ruoat. Hän se oli, joka piti tulen palamassa.

Köyhä tyttö ei pysynyt puhtaana kaiken tuhkan ja kipinöiden keskellä. Ja siksi he kutsuivat tätä "Tuhkimoksi". "Miten likainen sinä olet!" nauroivat hänen kaksi sisarpuoltaan.

Eräänä päivänä kaupunkiin saapui suuria uutisia. Prinssin oli aika löytää morsian. Kuningas ja kuningatar aikoivat järjestää tanssiaiset! Kaikki maan nuoret naiset olivat kutsuttuja. He pukeutuisivat kauneimpiin pukuihinsa ja laittaisivat hiuksensa kauniisti. Ehkä prinssi pitäisi heistä.

Tanssiaiset tiesivät Tuhkimolle lisää työtä. Hänen oli ommeltava kaksi upouutta pukua sisarpuolilleen.

"Nopeammin!" huusi toinen sisarpuoli.

"Onko tuo mukamas puku?" huusi toinen.

"Voi, voi!" sanoi Tuhkimo. "Entä milloin minä..."

Silloin äitipuoli marssi huoneeseen. "Milloin sinä MITÄ?"

"No...", sanoi tyttö, "...milloin minulla on aikaa tehdä oma pukuni tanssiaisiin?"

"Sinullako?" huusi äitipuoli. "Kuka sanoi, että sinä tulisit tanssiaisiin?"

"Miten naurettavaa!" sanoi toinen sisarpuoli.

"Tuollainen sotkuinen köyhä tyttö?!" He kaikki osoittivat Tuhkimoa ja nauroivat.

Tuhkimo sanoi itsekseen: "Ehkä he näkevät lian, kun katsovat minua. Mutta en ole likainen. Ja jos voisin, niin menisin tanssiaisiin."

Pian tuli aika lähteä suureen juhlaan. Hieno vaunu saapui oven eteen. Äitipuoli ja sisarpuolet hyppäsivät sisään. Ja niin he olivat poissa.

"Hyvästi!" huusi Tuhkimo. "Pitäkää hauskaa!" Mutta äitipuoli ja sisarpuolet eivät kääntyneet ympäri.

"Voi voi!" sanoi Tuhkimo surullisena. Vaunu kulki kaukana kadulla. Hän sanoi ääneen: "Toivon, että voisin mennä tanssiaisiin!"

Sitten - puff!

Yhtäkkiä hänen edessään oli hyvä haltijatar.

"Kutsuitte minut?" sanoi haltijatar.

"Kutsuinko?" ihmetteli Tuhkimo. "Kuka olet?"

"No, sinun haltijakummisi tietenkin! Kuulin toiveesi. Ja olen tullut toteuttamaan sen."

"Mutta..." sanoi Tuhkimo, "toiveeni on mahdoton.."

"Anteeksi mitä?!" sanoi haltijatar pahastuen. "Enkö juuri ilmaantunut tyhjästä?"

"Kyllä", sanoi Tuhkimo.

"Anna minun sitten olla se, joka sanoo, mikä on mahdollista!"

"No, luulen, että tiedät tämän. Haluaisin myös tanssiaisiin." Hän katsoi likaisia vaatteitaan. "Mutta katso miltä näytän..."

"Näytät vähän sotkuiselta, lapsikulta", sanoi haltijatar.

"Ja vaikka minulla olisi jotain päälle pantavaa", sanoi tyttö, "ei minulla olisi mitään keinoa päästä sinne."

"Voi hyvänen aika, kaikki on mahdollista", sanoi haltijatar. Sen jälkeen hän kopautti taikasauvallaan Tuhkimoa.

Hetkessä Tuhkimo oli täysin puhdas ja pukeutunut kauniiseen pukuun. Hänen hiuksensa olivat korkealla sidottuna kultaisella nauhalla.

"Tämä on uskomatonta!" sanoi Tuhkimo.

"Kuka sanoi, että olen valmis?" sanoi haltijatar. Hän koputti taikasauvaansa uudelleen. Samalla heidän eteensä ilmestyi kaunis vaunu, kuskilla ja neljällä valkoisella hevosella.

"Näenkö unta?" ihmetteli Tuhkimo, katsellen ympärilleen.

"Tämä on niin totta kuin olla voi", sanoi haltijatar. "Mutta yksi asia sinun on muistettava."

"Mikä se on?"

"Kaikki tämä kestää vain puoleenyöhön asti. Tänä iltana, keskiyön lyödessä, kaikki palaa taas entiselleen."

"Sitten minun on varmistettava että lähden tanssiaisista ennen puoltayötä", sanoi Tuhkimo.

"Hyvin suunniteltu", sanoi haltijatar ja astui taaksepäin. "Työni täällä on tehty." Ja niin haltijatar oli poissa.

Tuhkimo katseli jälleen ympärilleen. "Tapahtuiko kaikki todellakin?" Mutta siinä hän edelleen seisoi hienossa puvussaan, kultainen nauhassa hiuksissaan. Ja siellä häntä odottivat myös hänen kuskinsa ja neljä hevosta.

"Oletko tulossa?" huusi kuljettaja.

Tuhkimo astui vaunuun. He olivat matkalla.

Tanssiaisissa prinssi oli alamaissa. "Miksi tuo surullinen ilme?" kysyi kuningatar pojaltaan. "Katso ympärillesi! Et voisi pyytää hienompia neitosia kuin nämä."

"Tiedän tiedän, äiti", sanoi prinssi. Mutta jokin oli pielessä. Hän oli tavannut monta näistä nuorista naisista. Mutta kun hän jutteli heille, ei hän löytänyt mitään sanottavaa.

"Katsokaa!" Joku osoitti etuovelle. "Kuka tuo on?"

Kaikkien pään kääntyivät. Kuka oli tuo ihanaakin ihanampi neito, joka astui alas portaita? Neito piti päätään pystyssä ja näytti siltä kuin hän kuuluisi joukkoon. Mutta kukaan ei tuntenut häntä.

"Tuossa nuoressa naisessa on jotain", sanoi prinssi itsekseen. "Aion pyytää häntä tanssimaan." Hän käveli Tuhkimon luo.

"Olemmeko tavanneet?" kysyi prinssi.

"Emme ole, mutta olen iloinen tavatessani sinut nyt", vastasi Tuhkimo kumartaen.

"Minusta tuntuu kuin tuntisin sinut", sanoi prinssi. "Tietysti se on mahdotonta."

"Monet mahdottomat asiat ovat mahdollisia", sanoi Tuhkimo, "jos haluat niiden tulevan todeksi."

"Uskotko todella niin?" sanoi prinssi.

"Tiedän sen", vastasi Tuhkimo.

Prinssin tunsi kuinka hänen sydämensä hypähti. He tanssivat. Kun laulu oli ohi, he tanssivat uudelleen. Ja sitten he tanssivat uudelleen, ja vielä uudelleen. Pian muut neidot tanssiaisissa tulivat kateellisiksi. "Miksi prinssi tanssii vain hänen kanssaan?" he sanoivat. "Töykeää!"

Mutta ainut jonka prinssi näki, oli Tuhkimo. He nauroivat ja puhuivat, ja tanssivat lisää. Itse asiassa he tanssivat niin kauan, ettei Tuhkimo muistanut katsoa kelloa.

"Dong!" soi kello.

Tuhkimo katsoi ylös.

"Dong!" soi kello uudelleen ja silloin Tuhkimo huomasi mitä se näytti.

"Voi, voi!" Tuhkimo huudahti. "On melkein keskiyö!"

"Miksi se on tärkeää?" kysyi prinssi.

"Minun täytyy mennä!" sanoi Tuhkimo.

"Mutta mehän tapasimme vasta!" sanoi prinssi. "Miksi lähdet nyt?"

"Minun TÄYTYY lähteä. Hyvästi!" sanoi Tuhkimo ja juoksi pois.

"Odota hetki!" sanoi prinssi.

Toinen lasikenkä putosi Tuhkimon jalasta hänen juostessaan portaita alas. Siitä huolimatta Tuhkimo jatkoi juoksemistaan.

"Odota!" huusi prinssi.

"Hyvästi!" Tuhkimo kääntyi vielä kerran. Sitten hän kiiruhti ulos ovesta.

Kello oli hiljaa. Oli keskiyö.

"Odota!" huusi prinssi. Hän poimi maasta lasikengän ja kiiruhti ulos ovesta.

Prinssi katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt Tuhkimon sinistä pukuaan missään. "Tämä on kaikki mitä minulla on hänestä jäljellä", hän sanoi katsoen lasikenkää.

Hän huomasi, että kenkä oli tehty erityisellä tavalla. Se ei sopisi kenenkään muun jalkaan. "Jossain on toinen lasikenkä", hän totesi. "Ja kun löydän sen, löydän myös hänet. Sitten pyydän häntä vaimokseni!"

Talosta taloon, kulki prinssi. Yksi nuori nainen toisensa jälkeen sovitti jalkaansa lasikenkää. Mutta yksikään ei sopinut. Hän kysyi, oliko heillä toista lasikenkää. Mutta kellään ei ollut sellaista. Ja niin prinssi jatkoi matkaansa.

Lopulta prinssi saapui Tuhkimon taloon.

"Hän tulee!" kirkaisi toinen sisarpuoli katsellessaan ikkunasta.

"Hän on jo ovella!" huusi toinen sisarpuoli.

"Nopeasti!" huusi äitipuoli. "Valmistautukaa! Toiselle teistä on sovittava se lasikenkä. Hinnalla millä hyvänsä!"

Prinssi koputti oveaan. Äitipuoli avasi oven lentäen auki. "Tule sisään!" hän sanoi. "Minulla on kaksi ihanaa tytärtä, jotka haluat tavata."

Ensimmäinen sisarpuoli sovitti lasikenkää. Hän yritti kovasti, mutta hänen jalkansa ei sopinut. Toinen sisarpuoli yritti sovittaa jalkaansa lasikenkään. Hän yritti ja yritti kaikin voimin. Mutta ei onnistunut. Lasikenkä ei sopinut kummallekaan heistä.

"Eikö talossa ole muita nuoria naisia?" kysyi prinssi.

"Ei ole", vastasi äitipuoli.

"Sitten lähden", sanoi prinssi ja nousi ylös.

"Kenties yksi vielä", sanoi Tuhkimo ja astui huoneeseen.

"Luulin sinun sanoneen, että täällä ei ole muita nuoria naisia", sanoi prinssi.

"Ei ketään, joka merkitsisi!" sanoi äitipuoli sähisten.

"Tule tänne", sanoi prinssi.

Tuhkimo astui hänen luokseen. Prinssi polvistui ja alkoi sovittaa lasikenkää hänen jalkaansa.

Se sopi täydellisesti! Sitten Tuhkimo otti taskustaan jotain. Se oli toinen lasikenkä!

"Tiesin sen!" huudahti Prinssi. "Sinä olet se oikea!"

"MITÄ?" huusi sisarpuoli.

"Ei HÄN!" huusi toinen sisarpuoli.

"Tämä ei voi OLLA TOTTA!" kiljui äitipuoli.

Mutta oli liian myöhäistä. Prinssi katsoi hänen silmiinsä. Hän tiesi, että Tuhkimo oli se oikea. Hän ei nähnyt hänen hiuksissaan olevaa tuhkaa tai hänen kasvoillaan olevaa likaa.

"Olen löytänyt sinut!" hän sanoi.

"Ja minä olen löytänyt sinut", sanoi Tuhkimo.

Ja niin Tuhkimo ja prinssi menivät naimisiin, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.